Leijun syntytarina

Olen aina pitänyt keinumisesta. Keinuessa olo on levollinen ja rauhallinen – ja onhan aikojen saatossa ympäri maailmaa todettu toistuvan keinuvan liikkeen auttavan lasten nukuttamisessa.

Yleisesti 1700- ja 1800-luvuilla käytössä olleen jalaksisen kehdon edeltäjä oli riippuva lapsen vuode. Siinä mielessä Leiju astuukin historiassa askeleen taaksepäin. Aikuisiällä olen toisinaan kaihoten katsonut lasten keinumista, ja joskus olen uskaltautunut itsekin keinahtelemaan. Onhan meille aikuisille tietenkin keinutuolit, puutarhakeinut, riippukeinut ja riippuvat korituolit, mutta koulujen pihoilla yleistyneet hämähäkkikeinut saivat mielikuvitukseni liikkeelle. Puuseppänä aloin pohtia, josko osaisin nikkaroida itselleni laakean ulkokeinun, jonka ripustaisin pitkien vaijereiden varaan korkealle puun oksaan tai kahden puun väliin. Tämä haave odottaa vielä toteutumistaan. Sen sijaan innostuin tekemään koekappaleen sisätiloihin. Olen aina ollut kiinnostunut puutöiden lisäksi myös tekstiilitöistä. Äidiltä perimilläni kangaspuilla kudoin kaksi erillistä räsymattoa, jotka kiinnitin kahdeksankulmaiseen puukehikkoon. Kehikon sidoin köysillä ylempänä olevaan poikkipuuhun, jonka taas ripustin kattoon 360° pyörivään kiinnikkeeseen.

Käytössä olen mieltynyt Leijun moniin ominaisuuksiin. Siinä on mukava istua nojaten köysiin ja mukavuutta lisää tyyny selän takana. Jalat voi pujottaa ristikon kulmissa olevista aukoista ja siten antaa itselleen lattiasta vauhtia. Jos tekee mieli loikoilla, nukahtaakin, voi toiseen reunaan asettaa yhden tyynyn päänaluseksi ja toiseen reunaan tyynyn polvitaipeisiin jalkojen roikkuessa laidan yli tai ojentautuessa kohti kattoa köysiin tukeutuen. Ja siinäpä sitten mieli ja ruumis lepää!

Leijun materiaalit

Leiju on uniikki, käsin tehty ja ekologinen huonekalu.

Puiset osat on valmistettu lähellä kasvaneista koivuista. Puuta ei siis ole missään vaiheessa ennen tuotteen myyntiä kuljetettu pitkiä matkoja. Kasvu-, sahaus- ja tuotteen valmistuspaikka sijaitsevat kaikki alle 10 km päässä toisistaan.

Tuotteessa käytettävä Taito Sisalköysi on 100 % luonnonkuidusta valmistettu eikä se vahingoita ympäristöä.

Metalliosien määrä tuotteessa on vähäinen. Kun tuotteen elinkaari aikanaan loppuu, metalliosat on helppo kierrättää.


Istuinosan mattojen loimet on luotu Suomen Langan LIINA-kalalangasta, joka on 100% puuvillaa. Mattojen kuteissa esiintyy vaihtelevuutta. Lähes kaikki kuteet ovat joko kierrätetystä tekstiilistä tai tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaalista valmistettu. Materiaali on pääosin puuvillaa, mutta koska kyse on kierrätysmateriaalista, kaikkien kuteiden raaka-aine ei ole tiedossa. Otan mielelläni vastaan käytöstä poistettuja lakanoita, verhoja ja muita kookkaita kankaita.

Puuosien liimauksessa on käytetty Kiilto D3 -liimaa ja pintakäsittelyssä OsmoColor 3101 –vahaa.

Leiju on suunniteltu sisäkäyttöön. Monia saattaa kuitenkin kiinnostaa sen sijoittaminen kuistille tai verannalle. Silloin täytyy huomioida, että sekä puu että matto altistuvat kosteusvaihtelulle ja tuotteen käyttöikä todennäköisesti lyhenee.

Leiju on tarkoitettu rauhalliseen oleiluun. Sen kestävyyttä lasten riehuntaleikeissä ei ole testattu.

Leijun matot pystyy irrottamaan kehyksestä avaamalla muutaman ruuvin. Matto-osat voidaan pestä samoin kuin räsymatot yleensäkin pestään.